Lomatunnelmia ihanasta Lyonista. Viikko mahtavien ystavien luona meni nopeasti ja ilman sen suurempaa draamaa, vaikka noin pitka vierailu lapsiperheessa ei valttamatta suju ilman erimielisyyksia . Onneksi naa kaverit on sen verran hyvia tuttuja, etta eivat ole moksiskaan vaikka ma vahan T:lle arahdankin ja kiivaaseenkin aanensavyyn joskus asioista keskustellaan. Nain on myos heillakin. Meilla onkin vahan sellaisia "open couples therapy" sessioita iltaisin ruokapoydassa lasten nukkumaanmenon jalkeen.
Ruokahan on tunnetusti ranskalaisille tarkeaa. Tai tarkea on asian aliarviointia. Sehan on koko elama. Siita puhutaan, seuraavaa ateriaa suunnitellaan, raaka-aineet hankitaan hartaudella ja usean ihmisen voimin keraannytaan uunin aarelle patoja hammentamaan. Poydan aaressa istutaan kauan ja ruuasta, viinista ja seurasta nautitaan. Muistan, kun ensimmaisen kerran "emannoin" illallisia ranskalaisille vieraille. Olihan se outoa, kun ruuan laitossa onkin yllattaen koko vierasjoukko, jokainen suurinpiirtein antamassa ohjeita kuinka nyt taytyisi mitakin tehda. Tahankin olen tottunut vuosien aikana, vaikka me suomalaiset ollaankin niin itsenaisia ja itsepaisia joka asiassa.
Lyon on kuuluisa "graffiteista". Joka puolelta kaupunkia loytyy aivan mielettomia maalauksia talojen seinista.
Ranskalaiset rakastaa kukkia ja kukkakaupat ovat aivan mielettomia. Kukka-asetelmat todella taidolla tehtyja ja kukkia myos ostetaan paljon seka kotiin etta vieraille.
Pariskunta, kenen luona vierailimme, on ollut yhdessa 13 vuotta. Toinen on kasvanut kommunistisessa tsekkoslovakiassa, melankolinen, synkkyyteen taipuvainen taiteilija, joka toissaan tyostaa omaa menneisyyttaan ja muutoksia; "matkaansa". Toinen on viettanyt tasapainoisen, onnellisen lapsuuden Ranskassa, paatynyt markkinointiin suureen maailmanlaajuiseen firmaan ja taynna positiivista energiaa. Maailmannakemys on molemmilla siis aivan eri aaripaista, mutta vastakohdat todellakin tukevat toisiaan ainakin tassa tapauksessa.
Kylla ystavat vaan ovat tarkeita. Friends are the family we choose for ourselves. Niin totta. Ja kuinka ystavan menetys satuttaakin. Minulle nain kavi reilu vuosi sitten. Hyva ystavani lopetti yhteydenpidon aivan yhtakkia. Usein yritin soittaa ja lahettelin viestia. Loputa lopetin, ymmarsin, ettei han halunnut tavata. Sanoi syyksi ongelmat oman perheensa kanssa. Kylla se satutti kauan. Itse en vielakaan tieda todellista syyta aivan akilliseen valien katkaisuun. Viime kesana tormasin haneen ja poikaansa puistossa, juteltiin tuolloin aivan normaalisti, han kertoi minulle perheestaan ja ongelmista, joita perheella oli ollut aiemmin. Mina kerroin hanelle suoraan, etta minulla on ollut hanta ikava. Etta han on mahtava tyyppi ja olisi mukava nahda taas jatkossa. Han sanoi samaa. Laitoin kerran viestia taman tapaamisen jalkeen. Ei vastausta. Olen hanet jattanyt sittemmin rauhaan. En tunnusta itseani bunnyboileriksi, mutta ma olen vaan tullut siihen tulokseen, etta elama on liian lyhyt hukattavaksi. Miksi en sanoisi suoraan jotain mukavaa jollekin, koska kukaan meista ei ole ajatustenlukija ja spekuloida voi maailmantappiin. Hyvan mielen sen sijaan voi tuottaa todella nopeasti. Kuten myos huononkin, ikava kylla. Tamankin taidon osaan valitettavasti.
