It's not fair

Elaman raakuus iski iski lujaa vasten kasvoja toissa tana aamuna. Toihinlahtiessa katselin joulukuusen vilkkuvia valoja vahan haikeana, mutta myoskin helpottuneena. Jalleen yksi, ihana, ystavien kanssa vietetty joulu takana. Kaksi paivaa toita ja sitten LOMA! Niin se vaan taas meni, joulunaika nopeasti.

Toissa potilaana ensimmaista lastaan odottava pariskunta, rv 36+5. Huono olo, oksetus ja vatsakipu oli herattanyt  hanet puoli kolmelta yolla .Hieman verta pyyhkiessa. Puhelimessa oli neuvottu tulemaan tarkastukseen. Sairaalassa ei sydanaanta, istukan takana hyytyma. Kaynnistys. Synnytys. Pieni tytto, taydellinen. Aidin "It's not fair" itkunsekainen huuto soi edelleen mielessani. Joulu ei ole koskaan heille enaa samanlainen.

Kyyneleet valuivat minultakin aidin jutellessa kuolleelle tyttarelleen: "Baby please wake up. Please wake up baby". 

Lorun loppu

Tai loman paremminkin. Huomenna takaisin sorvin aareen ja mukavasti onkin tanaan facebookissa kiertanyt linkki tahan artikkeliin, jossa eras katilo kuvailee kokemaansa kiiretta ja stressia. Kiire, stressi ja riittamattomyyden tunne on ikava kylla jokapaivaista meidan tyossa taalla, erityisesti sairaalassa. Kuukauteen mahtuu enemman vuoroja, jotka ovat menneet ilman minkaanlaista taukoa, kuin niita, jolloin ehtii rauhassa juomaan kupposen kahvia luottavaisin mielin, etta joku oikeasti hoitaa minun potilasta sen tauon ajan.
diary-of-despair-midwife-lifts-the-lid-on-nhs-hell

***

Entten-tentten-teelikamentten, muistattehan tuon lorun? No tassa viimeisin versio tai moderni, englantilainen versio, jonka perusteella esim. tanaan Ii valitsi kumpi meista saa vieda hanet nukkumaan:

             Did dap doggy
             Doggy done a poo
             Who stepped in it
             It was you!


Hmmmm..

Niin, eika meilla ole olohuonettakaan eli living roomia. Meilla on livering room.   

11 vuotta sitten

saavuin rinkka selassa Englantiin. Tuohon rinkkaan mahtui hyvin minimiin karsittu maallinen omaisuuteni. Olihan se erikoista valmistella muuttoa, moin ja lahjoitin huonekalut, vaatteet, verhot ja astiat ja huonekasvit. Jaljelle jai rinkallinen tavaraa, joka lahti mukaan ja veljen varastoon paatyneet haalahjat, mm. takit ja tyynyt, pentikin kulhoja ja muuta sekalaista salaa, hyodytonta paskaa ja papereita. Vuosi sitten kavin lopulta nuo paperit lapi ja loytyihan sielta mm. 11 vuotta Helsinkin kaupunginkirjastosta lainassa olleet kirjat (joita Helsingin Kaupunki todella tehokkaasti alkoi perimaan 10 v. laina-ajan jalkeen. Lahettivat jumalattoman laskun, oisko ollu n.  €700 luokkaa. Juurikin tuosta syysta innostuin kamoja inventoimaan. Siskoni ystavallisesti palautti ne, anonyymina tosin, kirjastoon. Sanoi loytaneensa ne uudesta  asunnostaan!!)

Muuttoa edelsi 1.5 vuotta keikkailua sairaanhoitajana ja perushoitajana ( seka parin kuukauden turskakeikka Pohjois-Norjassa) sukupuolitautien klinikalta vanhainkotiin ja kaikkea mahdollista silta valilta paivystyksesta syopaosaston kautta reumaosastolle. Seka YKSI iltavuoro katilona kattarin lapsivuodeosastolla.

Kovat oli ajat, erityisesti katilon toiden suhteen ja tyonantajien suhtautuminen tyontekijoihin sen mukaista. Aikamoinen noyryytysmentaliteetti oli useammallakin osastonhoitajalla tai vuorosta vastaavalla sh:lla. Huvittavinta kaikesta ehka olikin juuri joidenkin sh:n asenne. Muistan sisatautien osaston, jolla olin pari viikkoa toissa, joinakin paivina sh:na ja joinakin paivina ph:na. Siella yhden sh:n suhtautuminen minuun riippui aivan siita milla nimikkeella olin minakin paivana toissa. Voi myotahapean maaraa! Puolitoista vuotta tosiaan kestin tuota keikkarumbaa ja sitten paatin lahtea katilon toiden perassa tanne. Oli jotenkin outoa tulla aivan painvastaiseen tilanteeseen, jossa oli kova pula katiloista ja tyonantajat suorastaan kilpailivat hakijoista. Ja tyonantajien suhtautuminen oli taas sen mukaista.

Muuten en mielellani tuota aikaa muistele, vaikka muutto onkin ollut tietysti yksi isoimmista asioista elamassani. Muuttoon liittyi paljon surua ja rankkoja asioita avioeron muodossa, mutta se on elettya elamaa, taaksejaanytta ja virheista taytyy vaan yrittaa oppia. Taytyypa kaivaa jostain  vanhoja kuvia nurselan ajoilta. Nursela= tyopaikka-asuntola, jossa pitkan, ikavan varisen kaytavan varrella oli pienia huoneita. Pienissa huoneissa 50-luvulta olevat huonekalut, sanky, yopoyta, vaatekaappi, pieni kirjoituspoyta ja tuoli. Nurkassa lavuaari. Kaytavan paassa oli suihkut ja kylpyammeet. Toki nurselan aikoihin mahtuu paljon mukaviakin muistoja, kiitos mm. naapurieni Sannan ja Marin. Ja tyomatka oli lyhyt, pihan poikki sairaalaan. Nyt tuo sairaala (ja nursela) on purettu ja tilalle rakennettu miljoona-asuntoja. Onhan sijainti aivan loistava, Chiswick, London W4.

Infection control

Infection control on kovasti tapetilla taalla. Sairaaloissa kovat kampanjat kaynnissa, koulutuspaivia henkilokunnalle ja sairaalat ovat oikein kunnolla panostaneet taman asian suhteen. Tiukka linja (lopultakin)  esim. korujen ja kynsien suhteen. Muistan kun viela esim. 5 vuotta sitten naki katiloita hillittoman pituisissa tekokynsissa. No nyt on tiukka bare below the elbows - linja. Yksi silea, kiveton sormus on sallittu. Ei muita koruja lainkaan, eika esimerkiksi villatakki tai muukaan pitkahihainen tyovaate ole sallittu.

No viimeista tylsaa yovuoroa sitten piristikin kaymani keskustelu potilaani kanssa. Tama keskustelu kaytiin noin kolme tuntia vuoron alkamisen jalkeen ,eli olin siina ajassa ehtinyt tietysti hommailemaan vaikka mita kanyylin laitosta katetrointiin. Ruvettiin puhumaan toista ja aitiyslomasta ja potilas kertoi minulle tyoskentelevansa tassa samassa sairaalassa. "Oh really, what do you do?" " I work with infection control".

OOOOOOOOOPS.

Tyovuoro siihen asti vilahti silmieni ohi kuin filmi. Ensimmaiseksi vilkaisin vasempaan nimettomaani, johon olin unohtanut kivellisen kihlasormukseni, heti peraan aloin laskemaan mielessani kasienpesukerrat. Tata piti tietysti valittomasti tarkentaa: "OKAY, infection control??? What do you... Do you??..... Are you...???".  "I do all the admin, I'm not involved with any of that stuff, I just make sure the nurses are where they are supposed to be." HUUUUOOOHHHH.

Jalat edellä

Tuli taas täällä töissä mieleen yksi suuri ero käytäntöjen välillä. Täällä kuljetetaan sänkypotilaat aina jalat edellä, niin että potilas näkee minne ollaan menossa. Tämähän oli suuri järkytyksen paikka alkuun ja vieläkin lähes joka kerta mielessä käy millaiset potilaat Suomessa menee jalat edellä.

Mika tekee keski-ikaisesta naisesta infantiilin?

Tarkoitan tyyppia, joka on taantunut noin viisivuotiaan tasolle. Sopostellaan, lassytetaan, pukeudutaan disney-storen vaatteisiin jne. Mulla on pari tallaista tyokaveria, toisella lapsia (isoja), toisella kissoja. Aiti-ihminen lassyttaa, kaulailee (ei mua) ja piirtaa ilmoitustaululle hassuja kuvia. Kissojen kanssa elava "spinster" juo kahvinsa Hello Kitty-mukista, tuo evaansa toihin Hello Kitty- lunch boxissa ja avaa aamuisin luukun Hello Kitty-joulukalenterista. Siis kaikkea samaa mita Ii tekee. Kahvia lukuunottamatta. Olenkohan tosikko vai onkohan se muidenkin mielesta outoa, etta nelikymppinen fanittaa hello Kittya. Miehena juoksisin mailin (would run a mile), jos aamulla heraisin Hello Kitty-lakanoista.

***

Yhta haipakkaa muuten koko viikko. Eilinen vapaapaiva meni legs, bums, tumsissa (LBT), hammaslaakarissa (uusi kruunu suussa), housukaupoilla nextissa ja ilta pipareita paistaessa Suomi-koulun huomiseen joulujuhlaan. Loysin kivat mustat, satiiniset housut ja nyt on duunin xmas-do:n asukokonaisuus mietinnan alla. Vaihtoehtoina vanha, musta, pitka, klassinen mekko. Kiva, mutta vahan kyllastynyt tahan mekkoon. Satiinihousut ja monsoonin burgundyn varinen silkkitoppi tai oasiksen (viela postissa oleva) musta lyhyt mekko. Viikko aikaa miettia.

Huomenna olisi suomikoulun joulujuhlat ja sen jalkeen Hot Mamas and Crazy Bikers- Christmas Party. Mulle lankesi alkupalojen teko ja vaansin tanaan brie, caramelised shallot ja sundried tomato, creme fraiche-tortun. Lisaksi paistoin 45 pienta lihariisipasteijaa ja naita lapsille alkuun. Secret santa-pikkujoululahjat (lapselle, miehelle ja naiselle) on paketoituna (lapsen lahja on, haa haa, Hello Kitty- muki, Hello Kitty kaakaota ja Hello Kitty vaahtokarkkeja... say no more...). Eli elama on yhta juhlaa.

Ainakin huomenna.       

Voi poop mika yo!

Ma olen virallisesti meidan synnarin poo-queen ja kovalla tyolla ansaittu lempinimi "winnie (the pooh)" paasi taas arvoon arvaamattomaan.
Toissynnyttaja, thick mec ja vahan huono ctg-kayra. Synnytysta joutui vahan vauhdittamaan kiwi-kupilla, hartiadystokia (TAAS!) ja pph (hemorrage). Verentuloa lopeteltiin kaikilla herkuilla, mm. misoprostol ja hemabate-yhdistelmalla, joka kylla lamaannuttaa verenvuodon, mutta relaksoi perapaata senkin edesta. Aitiparka oli yksin yrittanyt sangylta vessaan katetripussin ja tippatelineen kanssa, muttei aivan ehtinyt perille, vaan rajahti puolessavalissa. Tuloksen voi arvata, seinia myoten sain huonetta kuurata puhtaaksi. Onneksi mulla on sen verran sympaattiset tyokaverit, joita ei kylla paskatalkoot kiinnosta, mutta kuittailla asiasta kylla voi! Mrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrr. Tama on taas naita tyon hohtohetkia. Ei se herkkua ole aidillekaan ja kylla ma mieluummin olen siivoojana kuin potilaana. Kunhan vaan muistaa tasta (liian yleisesta) sivuvaikutuksesta varoittaa etukateen. Mutta silti, miksi pahimmat paskojat aina sattuu mulle!!!!!!!!!!!! Mutta tosi mukava pariskunta muuten!


****



Eilen oli pikku oravaisen eka koulun joulunaytelma. Tosi kiva ja oravalla oli vuorosanatkin : "Oh no, what a dreadful snow storm!".  Ihana kuinka nuo pienet ei jannita lainkaan isolle yleisolle esiintymista. Kaikenlainen kuvaaminen oli tietysti kiellettya.

Hrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrr!

Pakkasta -2 ja aivan sairaan kylma.Koko maa vapisee lumimyrskyjen pelossa. Syyta pelkoon onkin, silla viime talvena lunta oli taallakin enemman kuin tarpeeksi. Vaikka ei sita niin paljoa edes tarvita, etta sita on yli tarpeiden. Aura-autoja ei ole ja jossakin vaiheessa kylla alkoi kyrsimaan toihin taaperrus lumenpeittoisilla jalkakaytavilla, joille oli ainoastaan pieni polku tallautunut. Roskiksia ei tyhjennetty moneen viikkoon, koulut oli kiinni ja mika parasta, monet synnytti kotiin, kun ei sairaalaan paassyt eika ambulanssitkaan ehtineet perille.

Oliskohan mulla termostaatti jotenkin rikki, kun tuntuu etta kylmansietokyky on tyystin havinnyt. 11 vuoden aikana olen Suomen talvessa vieraillut 3 kertaa. Viimeksi helmikuussa ja sita edellisesta kerrasta onkin 6 vuotta. Hitsi, etta oli hankalaa. Tonkko olo villahousut farkkujen alla, ja silla sekunnilla kun kauppaan astuu sisalle, alkaa hiki virtaamaan. Sisalla kuuma ja ulkona kylma. Tietty eihan mulla enaa oikein ole kunnon vaatteitakaan, etta siella extreme-ilmastossa parjaisi, mutta huh sita pukemisen ja riisumisen maaraa. Onhan se kaunista tietty. Mutta joka paiva oli niin hel****n kylma, ettei ulkona voinut kuvia ottaa, kun ei uskaltanut hanskoja ottaa pois. Ja joensuun torin lapi kulkeminen oli aivan tasan verrattavissa napajaatikon ylitykseen. Se tuuli!!!!!

Viime talven lumifiilareita meilta, melkein keskelta Englantia.

Ps. Opiskelija pysyi tolpillaan koko yon, vaikka sektioon paattyikin meidan synnytys tana yona. Ensi kerralla han kuulemma rohkaistuu ihan itse operaatiota katsomaan.

Opiskelija

Maanantaiyona mulla oli "pikkuopiskelija", 3:n vuoden kurssilainen (suoraan katiloksi, ei aiempaa sh-koulutusta), aloittanut kuitenkin jo viime huhtikuussa ja nahnyt 4 kotisynnytysta. Maanantai oli hanen ensimmainen vuoro synnarissa ikina. Onhan synnari opiskelijalle pelottava paikka, muistan kuinka sita itsekin silloin joskus alkuun jannitti. Vuoron alku oli rauhallinen, eika meilla ollut synnyttajaa, joten ehdittiin hyvin kayda perusjuttuja ja odotuksia lapi.

Puolen tunnin paasta sisaan kaveli multip (multipara-monisynnyttaja) melkein taysin auki, 15 min kuluttua oli vertex visible ja nopeasti paa sitten syntyikin. Tassa vaiheessa opiskelija juoksi ulos huoneesta sanaakaan sanomatta ja kaamea kumahdus kuului perasta. Ma pitelin juuri syntynytta vauvaa kasissa ja sen verran paasin venymaan, etta nain opiskelijan makaavan lattialla. Hatakello ja apujoukot paikalle. Kolleegat ryntasivat huoneeseen, siirsivat tajuttoman opiskelijan pois tielta ja tsekkasivat ensin onko mulla kaikki ok. Olivat kuulleet kumauksen ja samaan aikaan loppui aidin huuto (kun vauva syntyi). He ajattelivat tietysti, etta nyt sattui aidille jotain, aiti tippui sangylta, collapsed tai muuta. We'll deal with the student later. Tassa vaiheessa aiti kysyy hadissaan "what's happening?". Aiti sangylla kontillaan, joten missasi kaiken actionin. Mies: "midwife fainted". Tahan mun oli pakko korjata, etta"No, not the midwife. Just the student. Midwife is still standing". Oh Dear.

Saa nahda, onko mun opiskelija tanaan yovuorossa. Hanella kesti yllattavan kauan selvita pyortymisesta, valitteli kovasti paakipua ja viettikin loppuyon paivystyksessa. Toivottavasti ei ole mitaan vakavampaa taustalla, epilepsiaa tai muuta, silla hanella oli tajuttomuuskohtauksen aikana urine incontinence. Ei mitaan kouristusta kuitenkaan, mutta eihan normaaliin pyortymiseen kuulu rakon pettaminen. Nain on kuulemma hanelle kaynyt ennenkin.

Mulla oli yon aikana toinenkin synnyttaja ja opiskelija. Tama opiskelija hoiti synnytyksen hienosti, mutta aikalailla puuttuu kylla kokonaisnakemys ja valmistautuminen viela. Synnyttajan/synnytyksen hoito on vahan kuin marionetilla leikkisi. Monta narua ja kaikkia naita taytyy yhtaaikaa hallita ja kasitella. Ja aina taytyy olla "One step ahead" ja valmistautunut kaikkeen.
Ja itse asynnytyksen hoitohan on tassa tyossa se helpoin osa, kaikki muu ymparilla  vaatiikon jo enemman kokemusta.

Taman synnyttajan mies oli Lebanonista, Nokialla toissa ja tyon puolesta kay usen Suomessa. Han kertoi saavansa Nokia-badgen avulla monesta paikasta alennusta Suomessa :) .