Hermonriekale pihalla ja ma hermot riekaleina. Kipu yltyi yolla niin pahaksi, ettei nukkumisesta tullut mitaan. Siis en ikina ole kokenut moista hammassarkya. Aamulla itku silmassa suunnattiin kohti Heathrowta jalleen. Ystavallisesti T peruutti tyopaivan ohjelman ja lahti mulle kuskiksi. Ei mulla olisi tullut ajamisesta mitaan. Neljan tunnin reissuhan siita tuli. Nain samalla kahta laakaria, toinen naista kirurgi, joka yritti poistaa hammasta, eika selvastikaan uskonut mua, kun sanoin etta viela se sun instrumentti (viiden puudutuspiikin jalkeen) tuntuu teravana. Sanoi vaan, etta " you're too stressed, too tense, that's why you feel it. I think you need sedation". Bullshit, se ei vaan ollut tarpeeksi puutunut! Onneksi mun luottolekurilta loytyy melkein vuosikymmenen mittaisen hoitosuhteemme myota enemman ymmarrysta mua ja mun heikkohermoisuutta kohtaan. Ekstrapiikki jonnekin syvalle (sattui niin pirusti) ja johan meni viimeinenkin tunto. Iloisesti (?) paasi han juurenpoistoon. Mulla soi kuulokkeissa Suede (Best of) ja volyymi vaan lisaantyi rassaamisen myota. Saa nahra kuin kay, jos hyvin kay niin juuresta johtuva kipu hellittaa piankin (parin paivan sisaan), sen sijaan tan paivaisesta puoskaroinnista riittaa kipua kuulemma viikoksi. Nice. Onneksi sain vahan tujumpia kipulaakkeita mukaan (dihydrocodeine), mutta ei niitakaan viiti ennen nukkumaan menoa ottaa. Ainakin edellisella kerralla tuli huono olo.On taa yhta valivalitusta. Onneksi sentaan ehdin eilen nahda Martaa nopsasti studiolla. Tan paivaiset treffit kun meni sivu suun.

Harmi ettei pikkujoulut ole talla viikolla. Alkaa olla sen verran littea maha kaikkien naiden oksentelujen ja hammasstoorien jalkeen, etta mekko kuin mekko nayttais hyvalta eika valttamatta kukaan alkais kyselemaan laskettua aikaa. Kiinteaa ruokaa tekis mieli, mutta puuro- ja jugurttilinjalla toistaiseksi.