Olipas mukava yo kun oli mukavat tyokaverit. Suurinosa on onneksi mukavia ja yleensa oisin on rento meno kiireesta huolimatta. ALkuun kylla ajattelin kauankin, etta onpas varsin klikkipaikka, mutta kun olen vuoden verran (yes really!) totutellut, tutustunut ja makustellut, niin paikkahan on mita mainioin. Aina valista. Ensimaista kertaa vuosiin ma oikein innolla odotan pikkujouluja. Mekko tarvis loytaa. Koskahan ehtis shoppailemaan.
Tuuli ulvoo ja vetta sataa. Kohta schoolrun eli Ii kouluun. Kouluun menee kavellen 10 minuuttia, mutta kylla vaan kummasti auto houkuttaa naina sateisina paivina ja varsinkin yovuoron paalle. Ei millaan viittis kavella vaikka nopeammin melkein paasee kavellen kuin autolla. Ja autoakaan ei saa parkkiin koulun ulkopuolelle. Juu, autoillaan tanaan. Onneksi iltapaivaksi ei ole mitaan suunnitteilla. Taidanpa poltella vaniljakynttilaa ja tuikkuja Suomen lomalta tuoduissa kivi-tuikuissa. Ne on nyt mun uusin kerailykohde. Aidilta sain kaksi turkoosia synttarilahjaksi mukaan ja itse ostin kaksi kirkasta. Seuraavalla reissulla kartutetaan kokoelmaa lisaa.
No comments:
Post a Comment