Monday, 5 December 2011

Milky the Bunny

Jalleen on se aika vuodesta (tai siis oli jo tuossa marraskuun alkupuolella jos tarkkoja ollaan) kun joulupukille rustataan toivelistaa. Taman vuoden lista oli yllattavan lyhyt, ytimekas ja toteuttamiskelpoinen. MUTTA, listalta loytyi myos

 Milky the Bunny, Toffee ponille sukua oleva (=taysin samanlainen) pehmoelain. Toffeesta tulikin vuosi sitten jonkin verran kirjoitettua ja ilokseni huomasin lokakuussa ettei turhautumiseni Toffeen kanssa mennyt lainkaan hukkaan, vaan ponilla itse asiassa leikittiin ensimmaisen kerran kunnolla. Posittivista myoskin on, etta Milkyja nayttaa markkinoilla olevan riittavasti eli viime vuoden kaltainen maanlaajuinen Toffeen puute tuskin tulee toistumaan ja saan pupun ostettua normaalihintaan (vrt. tuplahinta viime vuonna).

Joulufiilis on viela hakusessa, vaikka joululaulut soi radiossa, koulun joulumyyjaisia varten on leivottu kimaltelevia cupcakes, lahjoja ostettu ja tiptappia treenattu suomikoululaisten kanssa (jestas siita treenista saisi oman postauksen kokonaan) ja jopa ensimmaiset pikkujoulut juhlittu ja glogit juotu. Syyna varmaan Englannin yllattavan lammin syksy. Monena paivana ollut enemman kevatta ilmassa, mieleton auringonpaiste, lamminta ja sellainen kevainen valo.


Niin, silta toivelistalta loytyi myos teleskooppi ja Sofie-nukke ja nukelle viininpunainen samettimekko.

Aamulla koulun "joulujuhlaan" eli jouluesitysta katsomaan. Naytelman nimi on Prickly Hay. Ines on enkeli, (ekelin asu ostettiin Sainsburysta. Tarjouduin tekemaan asun itse, mutta kohteliaasti tarjoksesta kieltaydyttiin). Vuorosanoina on: "Well, what an important job". Good Luck my Little Girl!

No comments:

Post a Comment